Konkretiaa kaaoksen keskellä

Olen jostain syystä lähiviikkoina törmännyt jatkuvasti samaan viestiin eri näkökulmista sekä pienyrittäjien, että isompien toimijoiden parissa, puhumattakaan yksityisistä henkilöistä. Kaikki haluavat konkretiaa, käytäntöön asti vietyjä ja ainakin sinne selkeästi johdattavia, vinkkejä, toimintasuunnitelmia, ajatuksia, ohjeita.

Olemme pitkään eläneet sellaisessa kehityksen ilmapiirissä, että suunnittelulle ja kehittämiselle on annettu ja panostettu paljon aikaa ja rahaa. Lukemattomia suunnitelmia, raportteja ja kuvauksia on luotu, joille monelle yhteistä on se, että mikään niistä ei suoraan johda käytäntöön, vaan ne jäävät kellumaan ”pitäisi” -tasolle. Emme kuitenkaan ole enää valmiita käyttämään arvokasta aikaa toimille, mitkä eivät johda mihinkään kosketettavaan, kuunneltavaan, nähtävään, aistittavaan. Ei edes ilmaiseksi!

Miksi ja kuka ne sitten sinne vie?

Tähänhän löytyy vastas siitä vasta-argumenttilistasta, mitä meidän palveluitamme myyvien suositellaan tehtäväksi (tai näin olen kuullut). Avaan sivun kolme ja vastaan, että ”mitäänhän ei tietenkään tapahdu, ellet itse sinä tai työyhteisö vie niitä käytäntöön. Minä en niitä voi teidän puolestanne tehdä”.

Totta tuokin, joka sana. Mutta huomaatteko, mikä kraaterin kokoinen kuoppa tuohon suunnitelman ja toteutusvastuun väliin jää? Olen todennut, että kuopan reunaa ei taida huomata siinä innostuksessa, mikä kehittämisestä ainakin minulle tulee. Ja hupsista, huomaat seuraavaksi istuvasi kuopassa, jonka nimi on ”pöytälaatikkosuunnitelmien kaatopaikka”. Istut siellä sitten lukuisien kartoitusten, kehittämisehdotuksien ja ohjeistuksien kanssa samassa kasassa. Ilmassa höyryää erilaisia ohjeita: Käännä omat heikkoutesi mahdollisuuksiksi! Löydä vahvuutesi ja hyödynnä ne liikevaihdoksi? Ja yrität huutaa käheällä äänelle, että miten sen teen käytännössä!?!  Vastaukseksi kuulet Luke Skywalkerin isän ääneen: vastaus on sinussa.

Mites sieltä kuopasta sitten noustaan, tai vielä parempi, miten se vältetään?

Kuopan yli päästään tikapuilla nimeltä konkretia. Yksi sivistyssanakirjan merkitys sanalle on ”Ei enää mielikuvitusta vaan konkretiaa”. Itse ymmärrän korkretian käytännön toimintaan helposti vietävinä toimintasuunnitelmina, puhtaana toimintana, joilla jokaisella on asetettu toiminto, vastuuhenkilö ja päivämäärä. Pelkästään tämän tekeminen ei riitä, vaan se tulisi tehdä sillä hetkellä kun kehittämisen innostus on vielä ilmassa.

Sama konkretia tulee esille siinä, että maailmamme on täynnä informaatiota (tiedän, klisee, mutta pääsen asiaan ihan juuri). Huomaavani palautteen pohjalta olen todennut, että mikäli annat informaatiota, tee se mahdollisimman nopeasti ja ytimekkäästi. Mikäli jonkun henkilön puhe on kestänyt yli 2 minuuttia, ilman yhtään konkreettista asiaa, niin mielenkiintoni lopahtaa välittömästi. Olen yrittänyt katsella eri puhujien esityksiä netin ihmeellisestä maailmasta ja huomannut klikkaavani stop-nappulaa juuri tuossa kahden minuutin rajapyykissä, mikäli ympäripyöreiden ja väkisin väännettyjen vitsien aloituspuhe jatkuu edelleen.

Onneksi tämä on vain yksi osa kakkua. Paljon on myös niitä mukaansa tempaavia esityksiä, joiden ensimmäinen sekunti kertoo sinulle sen, että nyt tulee mielenkiintoista asiaa. Yksi esimerkki tästä on Madventuresin pojat Riku ja Tunna. Ei mitään ympäripyöreitä vaan heti asiaan-tyyppisesti. Arvostan.

Maailman trendiraportit kertovat, että nyt on läpinäkyyvyyden ja rehellisyyden aikakausi. Kuoritaan ylimääräiset kerrokset minuuden päältä ja uskalletaan nousta esille niiden kokemusten ja tarinoiden kanssa, mitkä ovat totta ja omia. Oma aito tarina pääsee heti ytimeen ja herättää mielenkiinnon. Tähän haluan käyttää aikaani.

Note to self: vältä kuoppia ja mikäli sinne joskus tipahdat, muista pitää aina niin käteviä koottavia tikapuita mukanasi. Jos huudat apua, tee se nopeasti ja ytimekkäästi, jotta kuopan reunalta kurkistava ei ehdi nukahtamaan avunpyyntöösi.

Nopea yhteenveto, jotta olisin, sitä mitä puhun:

  1. Puhu asiaa, HETI!
  2. Ole aito, NYT!
  3. Pidä konkretia läsnä, AINA!