OLI SYKSY, mutta pystyin silti tuntemaan lämpimän tuulen kasvoillani. Tiesin, että tässä vaiheessa näin lämmin tuuli ei ollut enää syksyllemme ominaista. Ihmiset kävelivät edestakaisin raskain askelin ja heidän ympärillään leijaili muuttuva, liekin tavoin tanssiva tumma varjo, merkitsemässä suuntaa, jonne olimme matkalla. Jokin pysäyttämätön prosessi oli alkanut. Toivoin, että meillä olisi riittävästi aikaa. Uskoin kuitenkin vielä, että jokainen yksilö pystyisi muuttamaan prosessin kulkua ja palauttamaan hyvyyden maanpäälle ja ehkä pelastamaan meidät täydelliseltä tuholta. Jokaisen ihmisen elämässä täydellinen muutos oli aina vain YHDEN päätöksen päässä. Se oli kuin pitkä tunneli, ahdistavan pimeyden ympäröivänä, mutta yksi askel ulos tunnelista johtaisi aina valoon. Olin auttamassa heitä ottamaan nämä elämää suuremmat askeleet yksi kerrallaan.
Varis lensi vierelläni ja pysähtyi tummahiuksisen keski-ikäisen miehen viereen. Varis keikkui paikallaan ja nokki merkiksi. Hän olisi seuraava. Kävelin miehen eteen ja hänen polttamansa tupakka savusi suoraan silmiini. Katsoin häntä silmiin ja hän kohtasi katseeni hieman epäilevänä. Jatkoin katsetta ja näin kuinka vajosin yhä syvemmälle hänen hailean harmaisiin silmiinsä. Tietoisuuteni oli siirtynyt hänen silmiensä äärettömiin maisemiin ja pystyin siellä näkemään tämän miehen hyvyyden, joka oli katoamassa ilmaan, kuten hänen polttamansa savukkeen häilyvä savu. Miehen kipinä oli lähes sammunut ja minut oli lähetetty sytyttämään se jälleen. Näin itseni keskellä häilyvää mustan harmaata savuista kalliomaisemaa, jonka alapuolella näkyi hiekan keskellä pieni nuotio. Tiesin, että minun olisi jo juostava, että ehtisin lisäämään nuotioon kipinöitä, ennen kuin elämän liekki olisi menetetty. Kohdatessani nuotion, lisäsin sinne kaikki puut, mitä ympärillä näkyi. Keräsin ne juosten ja heittelin niitä voimakkasti päällekäin. Puhalsin tuleen kaikin voimin. Lopulta tulen valtava leimahdus kuumensi poskiani ja käsiäni.
Palasin kuin takaperin kelattu videonauha ja lopulta olin jälleen seisomassa kadulla tuon miehen edessä. Hänen kasvoilleen oli noussut puna ja hänen silmänsä olivat kirkkaat kuin vastasyntyneen lapsen katse. Mies haukkoi hetken henkeään ja valahti istumaan kadulle. Hänen selkänsä kohosi ja laski voimakkaan hengityksen voimasta. Lopulta hän katsoi ylöspäin silmiini. Kyyneleet valuivat hänen silmistään ja hän nauroi ääneen.
Varis nousi jälleen ilmaan ja huusi ilmoille taistelutahtoisen äänen. Tätä taistelua emme aikoneet hävitä.
To be continued…