Jatkotarina 01 – osa 03 – Olin astumassa ulos talostani

OLIN ASTUMASSA ulos talostani kohtaamaan ensimmäisen tehtäväni, joka aloittaisi hiljaisen vallankumouksen, hyvyyden pelastamisen ja heräämisen puolesta. Olimme eläneet unessa, jossa merkitykselliset asiat olivat poljettuna vanhan purkan tavoin vanhaan asfalttiin. Tämä uni vei meitä, kuin lammaslaumaa, peräkanaa, samaa reittiä, ilman kyseenalaistamista. Ensimmäistä kertaa näin siimat, marionettien ohjaukseen tarkoitetut, kuljettamassa meitä paikasta toiseen. Tunsin niiden jättämät haavat olkapäissäni.

Näkymättömät, mutta sokaisevat laput silmiemme sivuilla olivat tehokkaat. Kun olin saanut ne revittyä irti, silmilläni kesti pitkään toipua tästä uudesta näkymästä, 360 astetta raakaa todellisuutta. Ymmärsin, että tulisin aiheuttamaan myös kipua ennen rakkautta. Herääminen olisi kuin uudelleensyntymä paikkaan, missä kaikki pitäisi määritellä uudelleen.

Näin ensimmäisen ihmisen, jota tulisin auttamaan. Hän käveli kuin hänen askeleensa olisivat laskettu etukäteen. 15 askelta suoraan, 40 vasemmalle…. Kävelin hänen luokseen, otin häntä ranteesta kiinni ja kuiskasin:

”Sinulle on annettu ihmisten vahvistamisen ja parantamisen lahja, käytä sitä, näe se ja tunne se. Tästä eteenpäin et voi peittää käsissäsi tuntuvaa kihelmöintiä ja kipinää. Se ei sammu, ennen kuin käytät sitä, suoritat sisäistä tehtävääsi ja olet osa vallankumousta, hyvän puolesta”

Nainen pysähtyi ja katsoi minua suurin, pelästynein silmin. Hän tunsi kipinän ja kihelmöinnin käsissään.

To be continued…