SINÄ AAMUNA se iski minuun kuin kasvojeni eteen isketty betoniseinä. Yhtäkkiä kaikki hämyiset osat aivojeni syvimmissä luolastoissa kirkastuivat ja hiljaisuus laskeutui. Tiesin nyt, mistä löytyisi oikea tie luolastosta ulos ja ymmärsin, mitä minun tulisi tehdä. Vuosien vuoristoratakyyti oli tullut loppusuoralle ja kohta nousisin tuosta identiteettejä varastaneesta zombieradasta pois ja ottaisin ensimmäisen askeleen tuoreelle maaperälle. Kaikki nämä vuodet olin ajatellut olevani yksin, erilainen, joukkoon kykenemätön, erakko. Olin toteuttanut itselleni luonnollisia, helppojakin ratkaisuja. Nyt en kuitenkaan enää tiennyt mikä olin, koska tämä kirkastuva tarina ei ollut omani, vaan se kerrottiin kauttani.
Istahdin tuolille ja hengitin syvään osaksi järkyttyneenä ja osaksi täynnä täydellistä ymmärrystä.
Olin ymmärtänyt tehtäväni täällä maanpäällä.
To be continued…